On olemassa kahdenlaisia leipureita: heitä, jotka suunnittelevat leivonnaisensa etukäteen käyden kaupassa ja tutkien erilaisia ohjeita – ja heitä, jotka tyytyvät siihen, mitä kaapista löytyy ja ryhtyvät leivontahommiin sen kummempia pohtimatta.
Huolellisesti suunnitteleva leipuri ottaa kananmunat huoneenlämpöön ajoissa, siivilöi jauhot, voitelee ja korppujauhottaa kakkuvuoan jo ennen kuin tarttuu vatkaimeen. Nopeampi leipuri ei välitä pienistä yksityiskohdista ja pistää menoksi ennen kuin on edes tarkistanut, löytyykö hänen kaapistaan kaikkia tarvittavia raaka-aineita. Huolellisen leipurin kakusta ei välttämättä tule parempi kuin hötkyilijän kakusta, mutta se on huomattavasti todennäköisempää.
Aivan niin kuin leivonnassakin, myös somepostauksia tehdessä on parempi keskittyä suunnittelemaan kuin toimia hetken mielitekojen vallassa. Koska vaikka huoleton leipuri olisikin onnistunut improvisoimaan kelvollisen näköisen kakun, ei sen maku välttämättä hurmaa ketään.
Niin kuin kakuissakin, myös somepostauksissa sisältö on kuningas. Parasta on, jos sisältö onnistuu jotenkin yllättämään: jos kakun sisältä paljastuukin kermavaahdon sijaan useita kerroksia valkosuklaata, tummaa suklaata ja maitosuklaata, on se huomattavasti kiinnostavampi kuin tavallinen vadelmahillo-kermatäyte.
Kun sisältö on kunnossa, on muistettava, että ei ole syytä leipoa hyviä kakkuja vain silloin tällöin, vaan mielellään aina, kun siihen on mahdollisuus. Muuten muiden tekemät kakut varastavat huomion juhlapöydässä. Näin tapahtuu myös somessa: Facebookissa silloin tällöin julkaisevan kaverin mietteet eivät näy yhdenkään kaverin seinällä, mutta ahkeran julkaisijan päivityksiä saa lukea joka päivä.
Säännöllisyyden taika perustuu algoritmeihin. Suurin osa sosiaalisista medioista palkitsee ahkeran julkaisijan paremmalla näkyvyydellä. Algoritmit rakastavat säännöllistä ja mielenkiintoista sisältöä, niin kuin jokainen seuraajammekin. On syytä muistaa monipuolisuus: tyrkyttäminen ei ole kivaa, mutta vuoropuhelu omien seuraajien kanssa on. Sen sijaan, että aina kertoisi vain itsestään, voi joskus myös kysellä, mitä seuraajat ajattelevat.
Huolellinen kakkuleipuri huomaa, mikä kakku saa eniten kehuja ja mistä ei niinkään tykätä ja taitava somepostaaja pistää merkille, mitkä ovat sellaisia aiheita, jotka huomataan. Kun ymmärtää, mistä seuraajat tykkäävät, on helppo keksiä uusia julkaisuja saman aihepiirin ympärille. Somea ei kannata keskittää vain yhteen kanavaan, eikä toisaalta identtisiä postauksia kannata jakaa joka kanavassa samaan aikaan. Sen sijaan joskus voi olla hyvä esimerkiksi sitoa erilliset postaukset toisiinsa jatkamalla yksittäisen kuvapostauksen aihetta live-videon puolella.
Moni meistä on löytänyt itsensä leipomassa kakkua tärkeään tilaisuuteen viime hetkellä. Stressaantuneina olemme saattaneet olla vatkaamassa taikinaa, kun olisimme halunneet keskittyä johonkin aivan muuhun. Samalla tavalla kuin yrityksen muutkin asiat, kuten budjetti, kuukausikatsaukset ja kesälomat, myös somepäivitykset voi suunnitella tarkasti kalenterin avulla. Kun postaukset ovat kalenterissa, niitä ei niin vain skipata. Somekalenteri auttaa myös hahmottamaan paremmin, onko somemarkkinoinnin tavoitteet mietitty huolellisesti kuntoon vai onko postauksia yritetty luoda vain, koska on pakko julkaista jotain.
On olemassa myös heitä onnekkaita, jotka ovat muistaneet, että kakun saa ostettua myös valmiina. He ovat kävelleet läheiseen leipomoon kertomaan millaisen kakun haluavat ja juhlapäivänä keskittäneet voimavaransa tärkeiden ihmisten kohtaamiseen. Jos sinusta tuntuu siltä, että omat somepostaukset on rakennettu jatkuvasti ”mitä kaapista tänään löytyykään” -tyyliin, on hyvä muistaa, että myös somepostaukset voi ostaa valmiina – esimerkiksi meiltä!
Millainen somepresenssi sinun yritykselläsi on tällä hetkellä? Jos et ole siihen tyytyväinen, käänny meidän puoleemme. Koskaan ei ole myöhäistä muuttaa laivan suuntaa!
Yksi markkinoinnin ydintehtävistä on luoda ja vahvistaa mielikuvia, minkä vuoksi markkinointitoimenpiteiden tulosten mittaamista pidetään usein vaikeana. Blogit, somepäivitykset ja videot ovat erinomaisia keinoja kasvattaa yrityksesi tunnettavuutta, mutta kun tämä puoli markkinoinnista on kunnossa, on hyvä hetki keskittyä tuottamaan myös sisältöä, joka keskittyy liidien hankintaan.
Liidi tarkoittaa sitä, että potentiaalinen asiakas antaa yhteystietonsa yritykselle. Nämä yhteystiedot voivat auttaa yrittäjää esimerkiksi uusasiakashankinnassa, rekrytoinnissa tai uutiskirjeen tilaajamäärän kasvattamisessa. Liidit ovat asiakkaalle mitattavissa olevia tuloksia sekä tärkeää informaatiota.
Yritysblogit tarjoavat usein lukijalleen mielenkiintoista uutta tietoa, joka auttaa muodostamaan mielikuvan yrityksestä alansa asiantuntijana. Blogillakin voi kerätä tehokkaasti liidejä, esimerkiksi lisäämällä tekstin joukkoon linkkejä (”osta tuote tästä”) tai sisällyttämällä tekstiin alennuskoodeja.
Blogisivulle voi myös helposti asentaa ponnahdusikkunan, joka kutsuu asiakkaan uutiskirjeen tilaajaksi. Pidäthän huolen myös siitä, että blogisi on hakukoneoptimoitu ja aina ajan tasalla.
Rajattu sisältö, eli ”gated content” on tehokas keino kerätä liidejä. Voit esimerkiksi luoda kotisivujesi yhteyteen laskeutumissivun eli ländärin, jossa on lisätietoa järjestämästäsi webinaarista ja muutama lisätietokenttä täytettäväksi, jotta asiakas voi vastaanottaa ohjeet osallistumiseen.
Rajatun sisällön julkaisemisessa on oltava tarkkana, sillä mikäli kilpailijasi tarjoaa samankaltaista sisältöä vapaasti, ei sinunkaan kannata rajata julkaisemaasi sisältöä. Mielenkiintoista rajattua sisältöä voi olla esimerkiksi e-kirja, opas tai verkkokurssi.
Olet varmasti törmännyt näihin aiemmin, ja hyvästä syystä. Hyvin tehty arvonta tai kilpailu leviää verkossa kulovalkean tavoin. Kilpailuja voi julkaista missä vaan kanavassa, mutta erityisen tehokkaasti ne leviävät somen kautta. Mitä parempi palkinto, sitä nopeammin saat näkyvyyttä kilpailun avulla.
Osallistujamäärän maksimoinnin sijaan kannattaa tosin miettiä, miten saat oikeasti yrityksestäsi kiinnostuneet ihmiset huomaamaan sinut ja osallistumaan kilpailuun. Palkintona ei tarvitse siis olla välttämättä Tukholman-risteily, vaan voit ajatella, että kilpailu onkin esimerkiksi osa rekrytointikampanjaa, jolloin osallistujalla on mahdollisuus päästä työhaastatteluun.
Some on nykyään niin täynnä markkinointimateriaalia, että asiakkaan huomiota on vaikea saada, vaikka postauksia markkinoisikin. Sen sijaan, että miettisit pelkkiä somepäivityksiäsi yrityksesi sivulla, voisit pohtia, mikä asiakkaitasi yhdistää ja kuinka voisit koota heidät yhteen paikkaan.
Kun saat uskollisimmat asiakkaasi yhteen paikkaan, voit tarjota heille ryhmässä ainutlaatuisia etuja ja mikä parasta: saat heidät keskustelemaan ja jakamaan arvokasta palautetta ”rohkeammin” kuin mitä he tekisivät yrityksen julkisella sivulla.
Mikä on seuraava lomakohteesi Amerikassa? Millainen on sisustustyylisi? Testaa, kuinka paljon tiedät Helsingin historiasta! Leikki sikseen, sillä interaktiiviset testit ja visailut ovat parhaimmillaan erittäin virkistävä tapa kertoa yrityksesi toiminnasta. Tiedon jakamisen lisäksi yksi helppo testi voi samanaikaisesti sitouttaa asiakastasi, tuoda kustannustehokasta näkyvyyttä sosiaalisessa mediassa sekä generoida liidejä.
Me Ghoconilla teemme koko ajan enemmän sisältöä, jonka tavoitteena on kerätä liidejä. Kokemuksemme ansiosta osaamme suositella aidosti tehokkaita ratkaisuja ja toteuttaa juuri sinun yrityksesi näköisen kampanjan. Jos tarvitset lisää arvokkaita liidejä, ole meihin yhteydessä ja anna tuloksien puhua puolestaan.
Uusi yrittäjä on tottunut kuulemaan kehotuksia ulkopuolisilta: Tarkistuta sopimukset lakimiehellä, hommaa kirjanpitäjä, palkkaa siivoja, tee sopimus työterveyshuollosta… Eri osa-alueiden ulkoistaminen auttaa yrittäjää keskittymään ydinliiketoimintaansa. Mutta kuinka moni näistä toimenpiteistä auttaa yrittäjää saamaan lisää kauppaa tai lisäämään tunnettuuttaan? Niinpä: Valitettavan usein yksi niistä tärkeimmistä, markkinointi, unohtuu ulkoistettavien toimenpiteiden listalta.
On totta, että kaikilla meillä on puhelimessa montakin erilaista sosiaalisen median sovellusta, ja työpäivän lomassa on helppo ”markkinoida” yritystään räpsäisemällä kuvia sieltä täältä. Samalla hoituu blogi, kotisivun päivitykset, hakukoneoptimointi, rekrytointivideoiden kuvaus ja miksei muutama podcastikin? Vai onnistuuko sittenkään?
Aika harvassa yrityksessä ehditään hoitaa kaikki tarpeelliset markkinointitoimenpiteet samalla, kun asiakkaat kolkuttelevat ovella. Liian usein tapahtuu niin, että tehtäväpinot kasvavat ja terävimmätkin markkinointi-ideat hautautuvat muiden kiireellisempien tehtävien alle. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, koska markkinoinnin ulkoistamisessa ei ole mitään sen kummallisempaa kuin kirjanpidonkaan ulkoistamisessa.
Älä siis stressaa, ja anna siis ammattilaisten hoitaa markkinointi. Vastoin yleisiä käsityksiä sen ei tarvitse maksaa maltaita, eikä markkinointikumppanin kanssa ole mentävä naimisiin – ainakaan meillä Ghoconilla.
Olemme luoneet kolme erilaista pakettia, joiden avulla markkinoinnin ulkoistamisen aloittaminen on tehty helpoksi. Voit tehdä meistä ulkoistetun markkinointiosastosi, jolloin hoidamme kokonaisvaltaisen markkinoinnin pitkällä tähtäimellä. Jos kuitenkin koet, että yrityksen markkinointistrategia loistaa kirkkaana mielessäsi, mutta et ehdi tai osaa toteuttaa sitä, meillä on sinulle valmiiksi hinnoiteltu kevyempi kuukausipaketti. Kanssamme voit myös valita projektikohtaisen hinnoittelun, jolloin maksat kiinteän hinnan sovitusta kokonaisuudesta tuntihinnan sijaan.
Tiimiimme kuuluu vahva kattaus eri alojen osaajia. Hoidamme graafisen suunnittelun, sisällöntuotannon, kotisivut, sosiaalisen median markkinoinnin, videot ja digimarkkinoinnin. Ihan mitä vain tarvitset, haluamallasi tyylillä. Voimme esimerkiksi kuvata videon järjestämässäsi asiakastilaisuudesta ja valita kanssasi hetkiä, jotka kertovat yrityksesi tarinaa vielä pitkään tilaisuuden jälkeenkin eri kanavissa. Tai jos haluat ilahduttaa asiakkaitasi säännöllisesti ajankohtaisella uutiskirjeellä, me hoidamme niin teknisen toteutuksen kuin sisällönkin. Mahdollisia toimenpiteitä on loputtomasti.
Jos huomaat, että tuskastelet riittämättömyyden tunteen kanssa, on aika toimia. Mietitään yhdessä, mitkä toimenpiteet saisivat juuri sinun yrityksesi näkyvyyden lentoon. Jotta pääsisit mahdollisimman hyvin alkuun, olemme luoneet sivuston, jossa kerromme markkinoinnin ulkoistamisesta lisää. Klikkaa siis itsesi tänne.
Olemme tottuneet siihen, että trendit vaihtuvat jatkuvasti. On oltava aikaansa edellä, koska kaikki, mikä kumpuaa menneisyydestä, näyttää kaiken uuden ja pirteän keskellä harmaalta ja tylsältä. Siksi myös moni bloggaja tuskailee jatkuvasta inspiraation puutteesta: Uutta sisältöä olisi pystyttävä synnyttämään taukoamatta, jotta ei muuttuisi tylsäksi ja harmaaksi. Mutta mistä uutta sisältöä voisi keksiä, kun kaikki on jo keksitty?
Mitä maailmankuulut muotisuunnittelijat tekevät samanlaisessa tilanteessa? – Aivan oikein! Palaavat menneisyyteen. Juuri tämän vuoksi isän nuoruudenkuvissa vilahtelevat hassut rillit löytyvät tänä päivänä Voguen kannesta. Bloggaaja voi uusien ideoiden puuttuessa toimia aivan samalla tavalla kuin muotigurut: katsoa menneisyyteen. Saattaa nimittäin olla, että olet menneisyydessä luonut jotain niin hienoa, että se ansaitsee (vähintäänkin yhden) uuden elämän. Tätä kutsutaan blogipostausten kierrättämiseksi. Hyvät ideat eivät mene koskaan pois muodista.
On turha käyttää tuntikausia sen pohtimiseen, mikä postaus mahtaisi olla hyvä kierrätettävä, sillä lukijat ovat sen jo kertoneet. Järkevintä on valita kierrätettäviksi vain suosituimpia postauksia. Jos jokin postaus ei ole ollut menestys ensimmäisellä julkaisukerralla, se tuskin on sitä koskaan.
Kuinka blogipostausten kierrättäminen onnistuu käytännössä?
Tässä muutama vinkki:
1. Jos postauksen sisältö on edelleen tarpeeksi ajankohtaista, voit hyvin jakaa sitä uudelleen eri kanavissa sellaisenaan. Koska hakukoneet rakastavat ajankohtaista sisältöä, kannattaa kuitenkin aina tehdä postaukseen muutama pieni muokkaus, jotta myös Google ymmärtäisi nostaa sen esiin hakutuloksissaan.
2. Kirjoita samasta aiheesta, mutta vaihda näkökulmaa. Mikäli esimerkiksi olet tehnyt postauksen aiheesta ”Mitä kannattaa kysyä työhaastattelussa?”, kirjoita uusi postaus aiheesta: ”Mitä ei ainakaan kannata kysyä työhaastattelussa?”.
3. Luo kotisivuillesi kohta, johon olet nostanut esimerkiksi kaikkien aikojen suosituimmat viisi postausta. Näin myös uudet lukijasi löytävät ne. Mieti, mitkä ovat juuri sellaisia postauksia, jotka sitouttavat lukijan ja houkuttelevat hänet lukemaan myös uusimpia postauksia.
4. Sen sijaan, että lomalle lähtiessäsi hiljentäisit blogisi/somekanavasi kokonaan, automatisoi postaukset ja julkaise tauon ajan pelkkiä ”arkistojen aarteita”.
5. Anna postauksellesi uusi elämä esimerkiksi YouTube-videon tai podcastin muodossa. Jos et itse hallitse näitä kanavia, voit mainiosti antaa postauksesi toisen henkilön tulkittavaksi. Tai mikset kokoaisi kiinnostavimpia postauksiasi e-kirjaksi?
Vanhan sisällön kierrättäminen vaatii siis aavistuksen oveluutta, mutta on usein jopa parempi vaihtoehto kuin jatkuva uuden luominen, sillä tällä tavoin varmistat postauksillesi entistä paremman sijan hakukonetuloksissa.
Tuntuuko siltä, että haluaisit apua tekstien valintaan ja ehostamiseen? Olisiko sittenkin hyvä, jos joku muu elvyttäisi vanhan sisällön uudelleen ajankohtaiseksi? Me analysoimme tekstit, päivitämme ja editoimme sekä optimoimme ne hakukoneita varten. Ota yhteyttä, niin katsotaan, kuinka saamme nostettua juuri sinun blogisi seuraavalle tasolle.
Ghocon © 2022 | Y-tunnus: 2761986-6 | Tietosuojaseloste | Toimitusehdot | Ghocon.com