OTA YHTEYTTÄ
Asiantuntijablogi, Blogit

Asiantuntijablogi tarjoaa maistiaisia osaamisen ytimestä

Aiheuttaako lähestyvä yrityksen bloginkirjoitusvuoro sinulle lähinnä sydämentykytyksiä ja turhautumisen tunteita? Vältteletkö vuoroasi viimeiseen asti? Et ole tunteidesi kanssa yksin, vaan ongelma on hyvin yleinen.

Asiantuntijablogin voisi kuvitella syntyvän käden käänteessä – onhan asialla alan asiantuntija! Joskus syvällisen tiedon valtava määrä voi kuitenkin hukuttaa asiantuntijan omaan osaamiseensa. Tuloksena on alan kapulakieltä ja nippelitietoa pursuileva teksti, jonka lukeminen käy työstä. Lukijaa koukuttava blogiteksti syntyykin usein palaamalla perusasioiden äärelle.

Harkittuja herkkupaloja ydinosaamisestasi

Vaikka olisitkin alasi kiistaton asiantuntija, blogitekstissä et voi kertoa kaikkea mitä tiedät aiheesta. Jotta osaisit rajata aiheesi oikein ja valita sopivan näkökulman, sinun täytyy ensiksi määritellä, kenelle tekstisi kirjoitat ja mitä tavoittelet sillä. Voit lähestyä asiaa kysymällä itseltäsi esimerkiksi seuraavat kysymykset:

  • Onko ensisijainen yleisösi toinen yritys, asiantuntija vai kenties yksittäinen kuluttaja?

  • Onko tavoitteesi osallistua ajankohtaiseen keskusteluun, lisätä tietoa toimialastanne tai vahvistaa mielikuvaa asiantuntijuudestasi?

Kun kohdeyleisö ja tavoite on määritelty, on aika rajata aihe. Asioiden yksinkertaistaminen saattaa tuntua pahalta, mutta asiantuntijablogissa se on usein jossain määrin välttämätöntä. Tiivis ilmaisu auttaa pitämään yllä lukijan mielenkiintoa.

Blogitekstissä asiantuntija tarjoaa maistiaisia asiantuntemuksestaan. Jos kauppias tarjoaa kokonaisen aterian maistiaisena, kukaan ei tiedä mitä osaa ateriasta myydään eikä kovin monella ole aikaa jäädä syömään sitä ostostensa lomassa. Samaan tapaan asiantuntijablogissa aiheen rajaaminen auttaa tarjoilemaan kohdeyleisölle harkittuja herkkupaloja ydinosaamisestasi. Kun rajaat aiheen riittävän tarkasti, aikaa jää myös viimeistelyyn.

Kerro tarinat asiantuntijuuden taustalla

Aiheen rajaamisen lisäksi asiantuntijablogissa olennaista on näkökulman valitseminen ja sen kuljettaminen läpi tekstin. Tarinat kiehtovat ihmisiä ja siksi blogitekstiäkin voi lähestyä tarinallisuuden kautta. Eihän maistiaisiakaan yleensä jaeta ilman pientä tuotetarinaa!

Tarinallistamisessa on syytä olla varovainen, jotta värikäs kerronta ei vie huomiota varsinaiselta asialtasi. Liikkeelle kannattaa tässäkin asiassa lähteä perusasioista: Tarinalla on alku, keskikohta ja loppu. Avuksi voit ottaa myös ikiaikaisen draaman kaaren.

Aluksi esittelet asiasi, joka voi olla vaikkapa havaitsemasi ongelma. Sitten luot jännitettä, kunnes kaaren huipulla draama on kiihkeimmillään. Ongelma on kärjistynyt. Käännekohdan jälkeen esität ratkaisusi. Lopuksi voit esimerkiksi viitata tulevaan.

Tarinallistamiseen on lukuisia keinoja, joista draaman kaari on vain yksi esimerkki. Samoin näkökulmia on lähes rajattomasti. Asiantuntijablogissa on suorastaan suotavaa tuoda esiin omaa persoonaansa ja kokemuksiaan. Anna rohkeasti oman äänesi kuulua ja muista, että kepeä ilmaisu toimii blogissa usein kuivaa kapulakieltä paremmin.

Asiantuntijablogissa visuaalisuus houkuttelee ja sisältö saa palaamaan

Visuaalisuutta ei sovi unohtaa asiantuntijablogissakaan. Voit elävöittää tekstiäsi esimerkiksi aiheeseen sopivilla kuvilla tai asiaa selittävillä infograafeilla. Visuaalisuus ja harkittu otsikointi saavat yleisösi klikkaamaan itsensä tekstisi pariin – asiantuntijuutesi maistiaiskojulle. Kaunis ulkomuoto ei kuitenkaan korvaa mautonta sisältöä. Asiantuntijablogissa sisältö on kaiken ydin, joka saa yleisösi palaamaan.

Houkutteleeko oman blogivuorosi välttely edelleen enemmän kuin kirjoittaminen? Oletko havainnut edellä kuvattua turhautumista laajemminkin organisaatiosi asiantuntijoiden keskuudessa? Ota yhteyttä, niin me autamme sinua löytämään oman äänesi. Hoidamme myös esimerkiksi yritysblogit ja optimoimme tekstiesi näkyvyyden puolestasi. Voit alkajaisiksi käydä tutustumassa Ghoconin blogipaketteihin.

Blogipaketit
Ota yhteyttä
OTA YHTEYTTÄ