OTA YHTEYTTÄ
Blogit

Moka tai emämoka – pääasia, että opittiin

Kesäloman alussa kelaan perinteisesti alkuvuotta – mitä on tullut tehtyä, missä olemme onnistuneet ja mitä oppineet. Teen sen, jotta onnistun maadoittamaan itseni lomamoodiin ja kääntämään loppulomasta katseen kohti tulevaa.

Olemme viimeisten vuosien aikana tarttuneet rohkeasti uusiin hommiin. Olemme tehneet ihan uusia asioita ja tietenkin oppineet valtavasti. Olemme onnistuneet hyvin ja välillä myös loistavasti. Ja kuten asiaan kuuluu, olemme myös mokailleet ja tehneet virheitä.

Joskus hommat ovat luisuneet ojasta allikkoon hyvästä yrityksestä huolimatta. Kuten silloin, kun lähdimme ilman oikeaa briiffiä rakentamaan asiakkaalle nettisivuja. Tai kun olemme sanoneet kyllä, kun olisi pitänyt sanoa ei. Kuten silloin, kun lähdimme rakentamaan kampanjaa siitä huolimatta, ettemme itse uskoneet tuotteen toimivan.

On myös kertoja, jolloin olemme kantaneet vastuun myös muiden virheistä. Kuten silloin, kun järjestimme asiakkaallemme promotapahtuman tiukalla aikataululla. Saimme hoidettua omat hommamme, mutta yhteistyökumppani ei onnistunutkaan valmistamaan paikan päällä tarvittavia promomateriaaleja ajoissa. Asiakkaan silmissä se oli meidän moka. Onneksi vieraat viihtyivät siitä huolimatta.

Onhan noita mokia sattunut, mutta emämokat olemme onneksi onnistuneet välttämään. Nyt elokuun alussa kevään munailut ovat muuttuneet jo vahvuuksiksi.  Oppia voi vain kokeilemalla. Mokien kanssa siedätyshoito siis toimii ja mokan jälkeisellä turhautumisella ja häpeällä on tehtävänsä. Virhettä ei halua toistaa ja seuraavalla kerralla hommasta suoriutuu paremmin. Rentous tekemiseen löytyy vain tekemällä, minkä vuoksi ahdistusta ei kannata kärsiä päivää tai kahta kauempaa.

Hyviä ideoita syntyy silloin, kun ideoidaan hurjapäisesti. En tarkoita kuitenkaan sitä, että sisältöä tulisi läiskiä maailmalle sen kummemmin suunnittelematta tai että asiakkaan brändi olisi yhdentekevä. Ei, olen edelleen sitä mieltä, että suunnittelu on paikallaan ja sisältösuunnitelma välttämätön. Myös tavoitteiden tulee olla kirkkaina mielessä.

Kuitenkin ihan liian usein huomaan, että asiakkaiden kanssa suunnitteluun jämähtäminen on mokaamistakin suurempi virhe. Keskustellaan liikaa yksityiskohdista, eikä asia etene. Liika suunnittelu kun jarruttaa somen käyttöä ja sisällön puhki viilaaminen on vain tapa hioa pois kaikki särmät. Silloin saadaan aikaan haljua, valjua ja mitäänsanomatonta sisältöä. Vain kokeilemalla ja testaamalla voi tietää mikä toimii ja mikä ei.

 

Kun haluat luoda sisältöä samanaikaisesti rohkeasti ja suunnitelmallisesti, kokeile näitä:

Fail Fast – Succeed Sooner. Mitä nopeammin epäonnistut, sitä nopeammin ymmärrät, mitä pitää tehdä ja sitä nopeammin onnistut. Tapa toimii etenkin blogi- ja somemaailmassa. Kaikki suunnittelupöydän ääressä hyvältä vaikuttaneet ideat eivät ehkä toimi, mutta sitä ei voi tietää kokeilematta.

Luetuta teksti aina tuoreilla silmillä. Jos haluat päätöksiä, älä kierrätä sitä isolla konklaavilla. Luota kirjoittamisessa viestinnän ammattilaiseen ja tarkistuta faktat asiantuntijalla.

Älä selitä. Haluatko keskustelua aikaiseksi? Älä siis selitä kaikkea auki. Tarkista, että tekstissä on olennainen. Lukija palkitaan oivalluksilla.

OTA YHTEYTTÄ