Monikanavaisuus on suosittu termi markkinoijien keskuudessa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että samaa viestiä toistetaan varmuuden vuoksi mahdollisimman paljon joka kanavassa, vaan sitä, että oikeanlaista viestiä näytetään oikealle kohderyhmälle oikeissa kanavissa oikeaan aikaan. Monikanavaisuudella ei myöskään tarkoiteta pelkkää digitaalista markkinointia, sillä samaa viestiä voidaan hyvin hyödyntää niin radiossa kuin verkossakin.
Kanavien määrä kasvaa jatkuvasti ja samat asiakkaat käyttävät yhä useampia kanavia. On tutkittu, että monikanavaisella markkinoinnilla tavoitettu asiakas ostaa jopa nelinkertaisesti enemmän kuin yksikanavaisella markkinoinnilla tavoitettu. Voisi ajatella, että monikanavainen markkinointi on yksinkertaisimmillaan asiakaspalvelua: mitä helpommin olet asiakkaan tavoitettavissa, sitä matalampi on myös ostamisen kynnys. Kanavat on kuitenkin hyvä valita tarkkaan. Esimerkiksi YouTubessa, joka on erityisesti nuorison suosiossa, ei välttämättä kannata mainostaa senioreille tarkoitettuja apuvälineitä vain siksi, että haluaa välttämättä näkyä myös YouTubessa.
Yhdistä kanavat oikein
Paras tapa tavoittaa asiakkaat monikanavaisella markkinoinnilla, on integroida markkinointiviestit yhdeksi kokonaisuudeksi eri kanaviin. On luotava tarina, joka jatkuu mielenkiintoisena eri kanavien välillä surffailevan asiakkaan mielessä. Viestin integroiminen on helpompaa, kun yhdistää kanavat oikein.
Tutkitusti parhaiten toimivat seuraavat digitaaliset ja ei-digitaaliset kanavaparit:
- Televisio ja mobiili
- Tietokone ja televisio
- Radio ja mobiili
- Tietokone ja radio
Luonnollisesti kanavien käytössä on eroja eri vuorokaudenaikoina: tietokonetta käytetään enemmän päivisin ja mobiilia iltaisin. Tämäkin seikka on hyvä huomioida, kun suunnittelee sisältöä eri kanaviin. Jos haluaa esimerkiksi käyttää mainonnassa sekä televisiota että mobiilia, kannattaa ajoittaa tietokonenäkyvyys päivään ja mobiilinäkyvyys iltaan. Jokaisella yrityksellä on kuitenkin omat kohdeasiakkaansa, jotka käyttäytyvät kaikki aivan varmasti eri tavoin. Kannattaa perehtyä oman kohderyhmänsä kanavienkäyttöön ennen kuin panostaa esimerkiksi maksettuun näkyvyyteen somessa.
Monikanavaisesta markkinoinnista tulee epäilemättä mieleen myös työmäärän lisääntyminen. Kun kanavia on useita, vaaditaan yhä useamman henkilön työpanos, jotta kaikkiin kanaviin riittäisi sisältöä. Jos kuitenkin suunnittelee sisällöt ja kanavat fiksusti, ei tarvitse pelätä työmäärän lisääntymistä. Sanoisin, että pikemminkin monikanavaisella markkinoinnilla on mahdollista saada ”kaksi kärpästä yhdellä iskulla”. Esimerkiksi Google Adseihin saa lisättyä klikattavan palikan, jonka avulla vastaanottaa esimerkiksi tarjouksen tai suorapostituksen mukaan voi lisätä verkkosivun osoitteen ja houkutella asiakkaita verkkosivuilleen esimerkiksi alennuskoodilla. Entä sitten televisio-ohjelmat, joissa rohkaistaan keskustelemaan aiheesta Twitterissä? Myös niinkin yksinkertainen asia kuin mainokseen lisätty hashtag on helppoa monikanavaista markkinointia: tarina alkaa yhdessä paikassa ja jatkuu toisessa.
Monikanavainen markkinointi on tämän päivän puskaradio
Ymmärrän, jos ajattelet, että sinun yrityksellesi sopii vain yksi kanava. Jos kuitenkin aiot pitää ”kaikki munat samassa korissa”, olet vaarassa. Kuten totesin aiemmin, kanavia tulee koko ajan lisää, joten myös asiakkaiden huomio on yhä jakautuneempaa. Jos käytät markkinointiin esimerkiksi pelkästään printtimainontaa ja uskot, että se on ainoa yrityksellesi soveltuva markkinointikanava, on turha valittaa alhaisesta liikevaihdosta. Se on sama kuin lähettäisit pullopostia: moni näkisi pullon aallokossa ajelehtimassa, mutta lopulta vain kovin harva saisi tietää viestistä, jonka olet kirjoittanut.
Fiksulla monikanavaisella markkinoinnilla saavutetaan merkittäviä tuloksia. Esimerkiksi, jos mainostat YouTubessa, saatat samalla moninkertaistaa Google-näkyvyytesi. Samalla, erityisesti digitaalisissa markkinointikanavissa sinulla on mahdollisuus kerätä asiakkaistasi tärkeää dataa, joka auttaa kehittämään bisnestä jatkossa. Sanoisin, että monikanavainen markkinointi on tämän päivän puskaradio. Se, että kertoo hyvistä jutuista useammalle, saa ne leviämään paremmin. Älä siis unohda (huolella valittujen kanavien lisäksi) hyvän sisällön voimaa.
Fädi vastaa meillä Ghoconissa esimerkiksi Google adwordseista ja remarketingista –ja auttaa sinua mielellään, kun haluat toteuttaa monikanavaista markkinointia tehokkaasti.