Käytössämme on enemmän viestintäkanavia kuin koskaan ennen. Sosiaalinen media ja hakukoneet ovat tehneet asiakkaan tavoittamisesta helpompaa kuin koskaan ennen – vai sittenkin vaikeampaa?
Asiakkaiden huomion tavoittelu verkossa voi tuntua työläältä jos sitä pyrkii tekemään muiden työtehtävien ohella. Tuloksellinen sisältömarkkinointi on pitkäjänteistä työtä, jossa toteutustapojen ja kanavien tuntemus yhdistyy sujuvaan kynään. Tässä kohtaa minä astun kuvaan.
Työskentelen Ghoconilla sisällöntuottajana ja nimikkeestäni huolimatta minusta on vaikeaa tiivistää työnkuvaani yhteen lauseeseen. Jos ollaan tarkkoja, voisin sanoa kirjoittavani tekstejä aina kolmesta sanasta yli 1000 sanaan.
Jokainen työpäivä on hyvällä tapaa erilainen. Työlistaltani löytyy usein uutiskirjeitä, blogeja, sosiaalisen median päivityksiä, hakukonemarkkinointia sekä kotisivujen sisältöjen luontia. Suunnittelun ja kirjoittamisen lisäksi olen esimerkiksi tehnyt käsikirjoituksia, järjestänyt tapahtumia ja haastatellut ihmisiä sekä videokameroiden edessä että kahden kesken kasvotusten.
Tärkeimmiksi taidoiksi koen tässä työssä uteliaisuuden ja halun oppia. Olen taustaltani toimittaja ja myyjä, mikä luonnollisesti helpottaa työtä kaupallisen sisällön tekijänä. Näiden tehtävien lisäksi olen ehtinyt kirjoittaa meksikolaisessa mediatalossa huumeparoneista ja vahata turkulaisia lattioita. Kaikki tämä kokemus on yhtä lailla tärkeää, sillä se on opettanut minua työelämästä ja ihmisistä: asiakkaistani ja yleisöistäni.
Sisällöntuottaja tarvitseekin useita eri tyylejä eri kohderyhmilleen kirjoittaessa. Kirjoitan monille erilaisille organisaatioille ja usein sama asiakas tilaa tekstejä esimerkiksi B2B- ja B2C-puolelle. Tässä työssä en ole kuitenkaan yksin, vaan minua tukee Ghoconin monialainen osaajien joukko.
Teemme hyvää sisältöä yhdessä
Meitä ghoconilaisia yhdistää halu nähdä konkreettisia tuloksia. Pyrimme aktiivisesti riisumaan sisällöntuotannosta sen ylimääräisen, kuten pitkäkestoiset, kalliit ja hämmentävät workshopit.
Kokemuksemme mukaan yhteinen sävel löytyy parhaiten, kun tartutaan rohkeasti hommiin. Sisältömarkkinoinnin trendit ja tilastot heilahtelevat sellaista tahtia, että toimivat kanavat ja työtavat rakentuvat parhaiten kokeilujen kautta. Samoin asiakkaan toivoma puheääni hahmottuu nopeammin (ja halvemmalla), kuin strategiaa loputtomiin hiomalla ja kiillottamalla.
Hauskaa tässä työssä on se, että pääsen tutustumaan organisaatioihin ja jakamaan heidän tarinaansa suuremmalle yleisölle. Pääsen työssäni sanoittamaan innovaatioita, arvomaailmoja sekä kertomaan tarinoita siitä, miten ja miksi kaikki tämä on syntynyt.
Ghoconin läpinäkyvä ja suora toimintatapa on osoittautunut moneen kertaan toimivaksi. Työn touhussa ja asiakastapaamisissa herää jatkuvasti uusia ideoita, jotka poikivat lisää projekteja. Kollegani totesi kerran matkalla tapaamiseen suhtautuvansa asiakkaisiin vähän kuin ihmissuhteisiin: Työt hoidetaan hyvin ja jos toinen ei ole tyytyväinen, hän on vapaa lähtemään. On molempien etu työskennellä asiakassuhteessa, jossa viihtyy.
Vapautta ja verkostoitumista sopivassa suhteessa
Työvälineeni ovat useimmiten tietokone ja internet-yhteys, minkä ansiosta voin työskennellä lähes missä ja mihin aikaan vain. Joskus maanantain sähköposteihin on kivempi vastata lapsuudenkodin takapihalta ja kampaajallekin saa paremmin ajan aamulla. Ilokseni olen myös oppinut, että ajatus virtaa tehokkaammin esimerkiksi Edinburghin vanhan kaupungin kahviloissa.
Ammattikirjoittajan työssä on kuitenkin muistettava, että luovuuden puuskaa ei voi jäädä odottamaan ja työtahdin määrittää deadlinet. Lisäksi omalle tekstille voi sokeutua pitkän ajan jälkeen ja omiin ideoihin voi takertua joskus liikaa. Näistä syistä Ghocon on kirjoittajan tukena: luovuuden lukko aukeaa usein pienellä aivoriihellä kollegan kanssa ja luemme myös toistemme tekstejä ristiin.
Ghoconilla sisällöntuottajan työ voi olla myös paljon muuta kuin pelkkää kirjoittamista. Tämä työ on avannut minulle ovet monien asiakasyritysten toimipisteiden lisäksi esimerkiksi suurlähetystöön ja eduskuntataloon. Yritysjohtajien lisäksi olen päässyt työskentelemään lukuisten uusien ihmisten kanssa, aina videoalan ammattilaisista kuvataiteilijoihin.
Sisällöntuottajan työ on siitä mieletöntä, että siinä oppii koko ajan jotain. Markkinoinnista, asiakasyritysten toimialasta, kirjoittamisesta, yritystoiminnasta, budjetoinnista, oman ajan hallinnasta sekä muista ihmisistä.