""/
Sähköpostimarkkinointi

Varmista, että uutiskirjeesi avataan

Sähköpostimarkkinointi on kiistatta tehokkaimmista ja kustannustehoikkamista kanavista. Investoinnit sähköpostimarkkinointiin ovat kasvaneet ja kasvavat edelleen nimenomaan siksi, että datan hyödyntäminen on ottanut aimoharppauksen eteenpäin viime vuosina. Tutkimuksissa, joissa on kysytty markkinoinnin ROI:n perään, ovat kärjessä huidelleet sähköpostimarkkinointi ja SEO.

Spämmistä puhutaan paljon ja moni pelkää leimautuvansa spämmääjäksi. USA:ssa sähköpostien määrä on kasvaa vuosittain noin 10 %, mutta yllättävää on, että määrä koetaan aiempaa pienemmäksi. Viestejä myös deletoidaan aiempaa vähemmän. Määrä voi käydä vastaanottajan hermoille, mutta ratkaisevaa on relevanssi.

Koska datan keräys on kehittynyt, myös kokonaisvolyymi on noussut. Nyt lähetetään entistä enemmän lähetyksiä, mutta pienempiin ryhmiin. Analytiikan hyödyntäminen tarkoittaa siis pienempää volyymia ja parempaa tulosta. Sähköpostimarkkinoinnissa voittavat tulevaisuudessa ne toimijat, jotka tuntevat asiakkaansa parhaiten. Kaikki päätökset täytyy tehdä pohjautuen analyytiikaan. Analytiikan avulla ymmärretään se, kenelle lähetetään, mitä lähetetään ja milloin lähetetään. Hyvää dataa saadaan taas aikaiseksi testaamalla.

Kirjoitin aiemmin sähköpostimarkkinoinnista täällä ja laitoin pienen muistilistan sähköpostimarkkinointia suunnittelevalle. Nyt jaan vinkkejä asiaan, joka usein meinaa jäädä itse sisällön varjoon, mutta jolla on merkitystä enemmän kuin voisi kuvitella, otsikointiin. Niillä vajaalla viidelläkymmenellä merkillä on isompi merkitys kuin voisi edes kuvitella. Uutiskirjeen otsikko voi tuntua ihan pikkujutulta, mutta sitä se ei ole. 33 % sähköpostin vastaanottajista päättää avata tai jättää avaamatta vain ja ainoastaan otsikon perusteella. Jokaisen päättäjän ja kuluttajankin sähköpostilaatikkoon riittää tunkua ja otsikko on erinomainen keino erottautua.

 

Ghoconin vinkit uutiskirjeen otsikointiin

1. Pidä otsikko lyhyenä ja ytimekkäänä

Pitkä otsikko ei välttämättä näy varsinkaan mobiililaitteissa. Noin 40 % sähköposteista avataan mobiilissa, joten otsikon kannattaa olla korkeintaan 50 merkkiä pitkä. Sillä varmistat, että vastaanottoja pystyy lukemaan koko otsikkokentän. Jos sinun on vaikea tiivistää tekstiä, pohdi sana sanalta, mikä on merkityksellistä ja mikä taas vähemmän merkityksellistä.

2. Personoi

Käyttämällä personointia, saat ihmiset todennäköisemmin avaamaan postisi. ”Maija Mäki, haluamme kertoa sinulle…” Ihmiset vain pitävät siitä, että saavat lukea oman nimensä. Luot vastaanottajalle tunteen, että posti tulee ”juuri minulle”. Personoida voi myös asuinpaikan mukaan, mutta älä ammu personoinnin kanssa yli – se voi olla vastaanottajasta jopa pelottavaa. Voit käyttää myös kevyttä tyyliä puhuttelemalla sinä-muodossa. Sekin tuntuu henkilökohtaiselta.

3. Älä anna katteettomia lupauksia

Otsikko antaa lukijalleen lupauksen viestin sisällöstä. Älä siis yritä vedättää otsikolla. Jos sisältö ei ole sitä mitä lupaat, voit olla varma, että ennenpitkää vastaanottajat äänestävät unsubscribe-painikkeella.

4. Vältä korulauseita

Korulauseet ja monimutkaiset lauseet eivät vain toimi uutiskirjeessä. Sananlaskut ovat tylsääkin tylsempiä.

5. Käytä aktiivisia ja innostavia verbejä

Innosta lukijasi kuvittelemaan ja auta heitä luomaan mielikuva siitä, että he ovat tekemässä jotain.

Jammaile perjantaina jazzin tahdissa legendaarisessa X-baarissa

vrt.

Jazz-ilta perjantaina X-baarissa

6. Saa ihmiset tuntemaan itsensä erityiseksi

Kun ihmiset tuntevat olevansa sisäpiirissä, he tuntevat asiakasuskollisuutta. Oikeilla sanoilla voi olla taianomaisia vaikutuksia.

”Ainutlaatuinen tarjous sinulle Eeva”

”Sinut on kutsuttu”

”Vain parhaille asiakkaillemme”

7. Luo kiireen tuntu

Kun käytät määräaikoja otsikossa esim. vain tänään, voi se nostaa avausprosentteja, jopa 20%. Ne kannustavat lukijaa toimimaan nopeammin, koska avausta ei uskalla jättää seuraavaan päivään.

8. ÄLÄ KIRJOITA ISOIN KIRJAIMIN

Arvaat varmaan miksi.

9. Älä myöskään käytä ylimääräisiä huutomerkkejä!!!!!!!!!!!

Se on vähintään yhtä ärsyttävää kuin kohta kahdeksan.

 Ja muutama muu vinkki, jolla varmistat, että postisi avataan:

  • Ajoita postisi oikein. Lähettämällä oikeaan aikaan, voit saada aikaan valtavan eron avaus- ja klikkausprosenteissa.
  • Käytä tuttua lähettäjänimeä. Jos lähettäjän nimi kuulostaa epäilyttävältä, ei ole mitään merkitystä sillä, mikä otsikko on. Ihmiset eivät halua saada postia tuntemattomilta lähettäjiltä. Kukaan ei halua saada postia robotilta vaan ihan oikealta ihmiseltä. Älä siis käytä noreply@yritys.fi –osoitetta lähettäessäsi postia.
  • Segmentoi vastaanottajalistat. Jos lähetät samat viestit kaikille osuu viesti varmasti vain osalle vastaanottajista. Muita vastaanottajia viesti todennäköisesti ärsyttää. Miksi kukaan haluaisi mainoksia tamperelaisen ravintolan lounaslistoista, jos asuu Turussa? Kukaan ei halua postia yritykseltä, jonka listoilta on edellisenä päivänä klikannut itsensä pois.
  • Testaa, testaa, tutki dataa ja hyödynnä sitä!

Ja jos tarvitse apua mihin tahansa vaiheeseen annamme parhaat vinkit. Ota yhteyttä!

"Sähköpostimarkkinointi;
Blogit, Sähköpostimarkkinointi, Sisällöntuotanto, sisältömarkkinointi

Pintaraapaisu sähköpostimarkkinoinnista

Huhut sähköpostimarkkinoinnin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja, sillä sähköpostimarkkinointi elää ja voi paremmin kuin koskaan aiemmin. Moni ehkä jo ehti kuvitella sen kuolleen ja kuopatun, mutta uutiskirje nousi jaloilleen uljaampana, viisaampana ja kauniimpana kuin aiemmin. Tässä medioiden myllerryksessä sähköpostimarkkinointi onkin yhtäkkiä taas kuumempi kuin aikoihin. Miksi niin? Siksi, että sähköpostimarkkinointia tehdään niin paljon fiksummin kuin kymmenen vuotta sitten. Siksi, että se on kustannustehokas markkinoinnin väline. Siksi, että se toimii.

Saan sähköpostimarkkinointia päivittäin – viime viikolla lähes 200. Osan niistä olen pyytänyt, osa on tullut pyytämättä. Osa saa lähtöpassit laatikostani välittömästi, mutta parhaimpia odotan ja ne ovat tervetulleita. Ne ovat niitä, jotka ovat kuin minulle tehty: kohdennettuja, personoituja, informatiivisia ja jopa viihdyttäviä. Ne auttavat minua pysymään ajan tasalla minua kiinnostavissa aiheissa, nostavat esiin asioita, jotka ovat lukemisen arvoisia. Säästän aikaa someharhailulta (vaikka se onkin yksi lempiharrastuksistani).

Sähköpostimarkkinoinnilla voi tehdä erinomaista tuottoa

Sähköpostimarkkinointi on tehokas ja melko yksinkertainen tapa hankkia uusia asiakkaita, lisätä myyntiä nykyisille asiakkaille ja kasvattaa asiakasuskollisuutta. Kun sähköpostimarkkinoinnin tekee oikein, se konvertoi ostajia tehokkaammin kuin moni muu tapa. Sosiaalisen median kampanjat ovat usein loistavia, mutta sähköpostimarkkinointi tuo tasaisempaa asiakasvirtaa. Sähköposti siis myy.

Lisäksi kannattaa seurata menestyscaseja, jotta pysyy kärryillä uusimmista villityksistä ja poimia niistä ne parhaimmat. Sähköpostimarkkinointi elää ja kehittyy jatkuvasti, eikä se mikä toimi eilen, toimi välttämättä enää huomenna.

Uutiskirje on nopea media

Voit testata nopeasti ja epäonnistua nopeasti. Pidä mielessä, että parhaimmillaan sähköpostimarkkinointi on asiakkaan palvelemista ja auttamista.

Spämmin määrä kasvaa jatkuvasti. Tällä hetkellä spämmiksi luokiteltavia viestejä lähtee joka päivä noin 60 miljardia kappaletta eli melkein kymmenen kertaa enemmän kuin maapallolla on ihmisiä. Näistä posteista luetaan noin yksi kymmenestä, joten se ei ole kovin tehokasta. Kannattaa siis kohdentaa.

Kohdentamalla ja personoimalla saa parhaat tulokset. Se, että lähetetään kaikille vastaanottajille sama viesti, on vähenemässä, sillä aiemmin saavutetut tulokset ovat heikentymässä. Jos viesti ei puhuttele, sitä ei lueta. Juuri siistä syystä sähköpostimarkkinoinnissa onnistuminen on entistä vaikeampaa. Vain kohdentamalla ja personoimalla voi menestyä jatkossa.

Pieni muistilista sähköpostimarkkinointia suunnittelevalle:

  1. Pidä huolta siitä, että osoitteet aina ovat ajan tasalla. Muista päivittää sitä jatkuvasti.
  2. Kasvata listaasi! Kerää uusia vastaanottajia esim. kotisivujesi ja Facebookin kautta.
  3. Poista listalta ne osoitteet, jotka eivät koskaan reagoi viesteihisi. Pidä lista puhtaana.
  4. Segmentoi listasi.
  5. Tee sisällöt huolella.
  6. Keskity otsikkoon – voit käyttää siihen huoletta 20 % koko sisällöntuotannon ajasta.
  7. Testaa, testaa ja testaa.
  8. Kuuntele vastaanottajia. Mitä he toivovat? Käytä esim. kyselyistä saadaksesi heistä lisätietoa. (Sen jälkeen osaat tarjota heille mitä he haluavat ja viestiä heille, kuten he toivovat).
  9. Analysoi ja tee johtopäätökset analytiikan avulla. Et ole enää mutun varassa.
  10. Inspiroidu muiden tekemistä sähköpostikirjeistä – varasta parhaat ideat tai kehitä niiden pohjalta kokonaan uutta

Sähköpostimarkkinoinnin avulla on saatu aikaan huikeita tuloksia. Kun pohdit sähköpostimarkkinointia, tutustu ensin siihen miten muut sen tekevät.

Katso materiaaleja Caimpaign Monitorin keräämistä kampanjoista ja tutustu Really Good Emails -sivuston esimerkkeihin. Lue myös poimimamme case-esimerkki siitä, miten New York Times sai uutiskirjeensä avausprosentiksi huikeat 70. Tutustuttasi ollaan yhteydessä ja mietitään saamme yhdessä sinullekin lisää asiakkaita ja ällistyttäviä tuloksia.

[vc_row full_width=”stretch_row” bg_type=”bg_color” enable_overlay=”enable_overlay_value” overlay_color=”rgba(8,173,167,0.9)” el_class=”white_text” css=”.vc_custom_1460741714386{margin-bottom: 0px !important;padding-top: 24px !important;padding-bottom: 20px !important;}” bg_color_value=”#dd9933″][vc_column][boc_text_box title=”Lue Miten New York Times sai uutiskirjeensä avausprosentiksi 70″ add_button=”yes” btn_content=”Lue tästä” href=”https://ghocon.com/sahkopostimarkkinointi/miten-new-york-times-sai-uutiskirjeensa-avausprosentiksi-70/” color=”btn_white” btn_style=”btn_outline” border_radius=”btn_circled” icon=”icon icon-angle-right2″ icon_pos=”icon_pos_after”][/boc_text_box][/vc_column][/vc_row]

"Sähköpostimarkkinointi,
Sähköpostimarkkinointi

Miten New York Times sai uutiskirjeensä avausprosentiksi 70?

CASE-ESIMERKKI: Miten New York Times sai uutiskirjeensä avausprosentiksi 70?

Sähköposti on jo pitkään ollut tärkeä tapa kommunikoida ja tehdä liiketoimintaa verkossa. New York Times näyttää ymmärtäneen jotain, mitä muut julkaisijat vielä yrittävät selvittää: Sähköpostista on tullut yhä henkilökohtaisempi viestintätapa – kun sähköposti tulee uutiskirjeiden muodossa, on se pohjimmiltaan kuin uusi kotisivu.

Moni julkaisija lähettää yhtä ja samaa uutiskirjesisältöä kaikille, koska se on helppoa ja mukavaa. Times lähettää tällä hetkellä yli 30 erilaista uutiskirjettä, joita lähetetään viikoittain tai joka toinen viikko – siten, miten ne parhaiten vastaavat kuluttajan kysyntään. Siirtyminen uutiskirjeisiin tuli pakon sanelemana, sillä toissa vuoden Innovation Report paljasti kotisivuliikenteen pudonneen noin 50 % vuodesta 2011.

Informaatiotulva on valtava. Tieto kiinnostaa, mutta käyttäjät haluavat suodattaa tulvasta juuri sen heille räätälöidyn sisällön ja tiedon. Käyttäjät etsivät tällä hetkellä mielenkiintoista sisältöä ja haluavat tärkeimmät tarinat suoraan sähköpostiinsa. Saamalla personoitua sisältöä, juuri sellaisia tarinoita, jotka ovat lukijalle tärkeitä, muodostuu sähköpostista ikään kuin kotisivu. Nyt uutisen on mahdollisuus tavoittaa lukijat, eikä lukijoiden tarvitse enää etsiä niitä.

Mitä Timesin lukijat sitten haluavat? Se riippuu lukijasta. Ei ole olemassa sisältöpalettia, joka sopii kaikille ja sitouttaa lukijan. Aluksi Timesissa pohdittiin läpi lukijasegmentit, porauduttiin heidän elämäntapaansa ja selvitettiin kiinnostuksen kohteet. Käyttöön otettiin käyttäjäkeskeinen lähestymiskulma, sillä silloin pystyttiin tarjoamaan juuri sitä, mitä asiakkaat halusivat.

Timesissa jaettiin artikkelit osioihin (esim. kulttuuriin keskittyvät uutiskirjeet tai talouteen liittyvät uutiskirjeet) ja editoijat alkoivat ajattemaan asiaa uudesta näkökulmasta. Esimerkiksi ”Mitä me luemme –uutiskirje” lähetettiin kahdesti viikossa sisälsäen huomionarvoisia artikeleita muilta nettisivuilta. Muiden nettisivujen suosittelu oli vielä joitakin vuosia sitten täysin ennenkuulumatonta.

Kun Timesin kolumnisti, Nicholas Kristof, lanseerasi oman uutiskirjeensä, joka antaa vastaanottajille pääsyn ”yksinoikeudella” kommentoimaan hänen kolumnejaan – sai se yli 50 000 kirjautumista vain puolessa vuodessa. Keskimäärin uutiskirjeiden tilaajamäärät vaihtelevat kymmenistä tuhansista useisiin miljooniin.

Jotta voidaan luoda tällainen uutiskirjevalikoima, vaatii se rutkasti kärsivällisyyttä. Ensinnäkin toimittajien ja kehittäjien tulee ensin varmistaa, että ihmiset haluavat tilata sähköpostin ennen kuin he näkevät aikaa ja vaivaa luodakseen uuden sähköpostituotteen. He viettävät viikkoja aikaa saadakseen ihmiset kiinnostamaan, jakaakseen sanomaan sosiaalisessa mediassa ja järjestääkseen promootioita.

Lisäämällä uutiskirjeiden määrää, on New York times saanut uskomattomia tuloksia. Uutiskirjeiden tilaajien määrä on kasvanut, jopa 14 prosenttia puolen vuoden aikana. He myös katsovat jutut kaksi kertaa useammin kuin ei-tilaajat. Viikoittaisen uutiskirjeen avuasprosentti on 50, luku joka tuplaa kilpailijoiden tulokset. Avausprosentti muutamilla uutiskirjeillä, kuten esim. ”Motherlode” (perhettä ja vanhemmuutta käsittelevä blogi) ja ”Booming” (osio, joka on kohdistettu raskaanaoleville) ja ”T Magazine”, on jopa 70.

Voitko tämä supersitoutuminen kestää? Ehkä, mutta se ei tule olemaan helppoa.

Radicati Groupin tutkimuksen mukaan keskimääräinen työntekijä saa 88 sähköpostia päivässä (2015). Vuoteen 2018 mennessä määrän odotetaan nousevan 97:ään. Kun muut julkaisija ottavat mallia lähestymistavasta, taistelu huomiosta kasvaa entisestään.

Timesillä on kuitenkin yksi merkittävä etu, sen maine. Lehtien brändi ei ehkä ole yhtä vahva, kuin se on ollut aiemmin, mutta viestin vastaanottaminen New York Timesilta sisältää yhä tietyn statuksen, jota monellakaan julkaisijalla ei vain ole.

Ratkaiseva askel tässä prosessissa oli kehittää sivuston sisäinen sähköpostipalvelutuote, jotta työntekijät voivat tehdä älykkäitä johtopäätöksiä siitä mikä toimii ja mitä pitää parantaa.

Timesin henkilökunta testaa kaikkea otsikoista kuvakokoon. Ihmisten siirtyminen mobiiliin, on myös muuttanut heidän tapaansa kuluttaa uutisia. Times käyttää jatkuvasti A/B-testausta pysyäkseen kärryillä kulutustottumusten muutoksesta. He ovat huomanneet esimerkiksi sen, että mobiilissa otsikon merkkimäärä ei saa ylittää kolmeakymmentä, jotta lukijat aktivoituvat.

Osana tätä koekenttää, Times loi myös ominaisuuksia, joiden avulla käyttäjät voivat itse luoda sähköposthälytyksiä avainsanojen perusteellla, indeksoida aiheita tai vaikka tiettyjä toimittajia. Tällaisen uutiskirjeen tavoite on selkeä: luoda entistä henkilökohtaisempi yhteys lukijoihin, antaa heille sitä, mitä he haluavat, missä he haluavat.

Ja vaikka yrityksesi ei voisi ratsastaa maineellaan samoin kuten New York Times, voit silti

  1. Seurata viestinnän tehoa yksilötasolla
  2. Kehittää viestintää uutiskirjeiden tuottamien tilastojen avulla
  3. Segmentoidam personoida ja kohdentaa
  4. Kehittää luovan tavan toteuttaa erilaisia konsepteja
  5. Tehostaa B2B-asiakashankintaa

ja ennen kaikkea myydä kustannustehokkaasti. Kerromme sinulle yksityiskohtaisemmin lisää seuraavissa blogeissa tai tulemme käymään luonasi ja kerromme lisää ihan kasvotusten.

""/
Inbound-markkinointi, Marketing, Sähköpostimarkkinointi, sisältömarkkinointi

Lopetetaan spämmääminen

ASML, Oracle ja SEK toteuttivat yhteistyössä Asiakasviestintä 2016 –tutkimuksen, joka avaa suomalaisten markkinoijien ja kuluttajien suhtautumista, käsityksiä ja kokemuksia liittyen asiakasvuorovaikutukseen ja suositteluun. Tutkimuksen tulokset julkistettiin viime viikolla. Kubo julkaisi Sisältömarkkinoinnin Trendit 2016 -tutkimuksensa tuloksia huhtikuussa. Kubon teettämän tutkimuksen mukaan suomalaisten yritysten sisältömarkkinointi jatkaa kasvuaan ja 81 % suomalaisista yrityksistä on kasvattanut sisällöntuotantoaan. 74 % näistä aikoo panostaa sisältömarkkinointiin entistä enemmän. Tutkimuksen mukaan suurimpana sisältömarkkinoinnin ongelmana nähtiin aikapula ja mielenkiintoisten sisältöjen tuottaminen. Asiakasviestintä 2016 todisti samaa – tutkimuksen mukaan 53 % suomalaisesta markkinoijista tuskailee, kun kaikkiin kanaviin pitää tehdä jotain sisältöä jatkuvasti.

Jokaisen markkinoijan työsarkaa helpottaisi se, että sisällöntuotanto olisi suunnitelmallista ja tavoitteet olisi määritelty. Yritysten asiakasvuorovaikutusta ohjaakin liian usein myynti, jolloin asiakkaan tarpeet unohtuvat. 25 % markkinoijista myöntää, että tekemistä ohjaa asiakasviestinnän määrä ja 8 % tunnustaa, että tavoitteita ei ole edes määritelty.

Suunnitelmallisuuden puolesta puhuu myös se, että 45 % kokee tärkeimmäksi asiakasvuorovaikutuksessa sen, että saa viesti sisältää hyödyllistä tietoa ja asiasisältöä. Jokaisella viestillä pitää olla syy ja merkitys, joka aukeaa asiakkaalle. Jos punaista lankaa tai ideaa ei löydy, koetaan viesti helposti spämmiksi.

Untitled design(4)

Asiakkaat odottavat relavanttia ja personoitua sisältöä.

Postia tulee myös liikaa. 60 % olisi valmis ottamaan postia vastaan kahdesti kuussa. ”Monet mainostajat spämmää ihan älyttömästi. Mitkä on mun vaihtoehdot asiakkaana? Joko mä otan sen kaiken vastaan tai sitten kiellä lähettämästä mitään. Missä on harvennusnappi?” kommentoi tutkimuksessa eräs vastaaja. Tästä huolimatta tutkimus osoitti, että relevantti ja oikeaan aikaan lähetetty viesti on tervetullut useamminkin.

Asiakkaat ja markkinoijat olivat yhtä mieltä siitä, että suomalaisten yritysten asiakasviestintä ei puhuttele ja se koetaan lähinnä mainonnaksi. Vaikka vastaajat antoivatkin huutia suomalaisille markkinoijille, kokevat he kuitenkin, että asiakasviestinnällä on iso merkitys. 85 % on sitä mieltä, että asiakasviestintä parantaa palvelua. Sitä ei siis yhdenkään yrityksen kannata painaa villaisella.

Paljon pureksittavaa ja hyvää palautetta. Jatkamme mielellämme keskustelua tämän pohjalta kanssasi. Mitä sisältöä sinä voisit tarjota asiakkaillesi?